keskiviikko 28. elokuuta 2013

Så fint dag!

Tähän yllätysten sarjaan voisi jo pikkuhiljaa alkaa tottua täällä meidän lukiossa. On vain hyväksyttävä ettei ikinä tiedä miten tulevat bänditapahtumat ja konsertit onnistuvat tai kuinka jostain tylsäksi ajatellusta tapahtumasta kuoriutuukin yllättävän unohtumaton kokemus tai kuinka jotkut aivan tavalliset koulupäivät menevät todella nopeasti ohi esimerkiksi jonkin extempore kokouksen tai tiedotustilaisuuden takia.

Eilen vuorossa oli tylsäksi ajateltu tapahtuma. Joka ei missään nimessä ollut tylsä. Se oli kaukana siitä.

Tänne rantautui aamulla Dream Academy Finland ja odotettavissa oli kirjoitusten mukaan luentoja, työpajoja ja lisää luentoja, toisin kuitenkin kävi. Saimme koko päivän fiksata/äänittää biisiä, minkä Kalle ja Valtteri olivat säveltäneet ja sanoittaneet ruotsiksi. Vietimme suurimman osan ajasta studiolla ja ihmettelin joka äänityskerta, kuinka jotkut voivat olla vain niin taitava.

Toinen heistä oli Jimmy Westerlund, joka on tuottanut muun muassa kaikki Sturm und drangin levyt, sekä ollut mukana Negativen ja Pitbullin biisien tekemisessä. "Westerlund har producerat, skrivit och spelat in "City of Sin" tillsammans med Alex Kunnari och Heikki L."  Toinen heistä oli Fredrik Furu, joka on tehny omia levyjä jo pari ja esim Finlandsbarn on hänen kappaleensa. On siis sanomattakin selvää, kuinka onnistunut ja energinen päivä oli tuollaisten ammattilaisten kanssa!:)


IMG_5485
IMG_5507
IMG_5517
IMG_5496
 IMG_5503
IMG_5470
IMG_5439
IMG_5524


Loppupäivästä meillä oli vielä "konsertti" missä kyseinen kappale esitettiin, sekä saimme kuulla Jimmyn, Fredrikin ja Tuomas Keskisen musisointia. Illasta yritin väsyneenä harjoitella vielä omia soittoläksyjä ja tehdä kotitehtäviä. Arvatkaa onnistuinko?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti